Meditoiminen, Mindfulness ja MBSR

- Mistä tässä on kyse? -

Mitä on meditoiminen?

Meditoiminen on yksinkertaisimmillaan huomion pitämistä yhdessä kohteessa kerrallaan, eli se on periaatteessa keskittymisharjoitus, mutta sen avulla oppii myös kaitsemaan mieltään.

Esimerkiksi, kun meditoidessa keskitymme vaikkapa hengitykseen, niin huomaamme hyvin pian miten huomio onkin siirtynyt, ihan kuin itestään, ajatuksiin. Ja joka kerta, kun me tuodaan huomio takaisin harjotukseen, ikäänkuin kasvatamme sitä lihasta, joka pitää meidät tässä hetkessä, joten voisi sanoa, että aivot on punttisalilla.

Mitä hyötyä tästä on?

Kun me harjoitellaan säännöllisesti ja sinnikkäästi, aivot alkaa pikkuhiljaa muuttumaan, eli ohjelmoitumaan uudelleen, ja sitämyöten muistamaan, että ai niin, tarkoitus oliskin olla elämässä leppoisasti läsnä, ei ajatusten ja tunnetilojen vietävänä.

Samalla, kun pidämme huomiota harjoituksessa, alamme näkemään mitä mielessä pyörii, esiin alkaa nousemaan erilaisia ajatuskuvioita ja uskomuksia, myös juuri niitä, jotka meitä arjessa stressaa. Kun me tullaan tietoisiksi näistä erilaisista mielen kiemuroista, niin seuraavaksi voimme opetella suhtautumaan niihin lempeästi ja hyväksyen. Näin lähetetämme keholle hyväksyvää ja positiivista energiaa, joten pysymme rennompina ja siten myös voimme paremmin.

Säännöllisen harjoittamisen tuloksena nämä taidot alkavat pikkuhiljaa siirtymään myös arkeen.

Jossain vaiheessa me saatetaan huomata, miten tilanteessa, jossa ennen oltaisiin tunnettu esimerkiksi voimakasta pelkoa, vihaa tai ahdistusta (eli samaistuttu ajatuksiimme ja tunteisiimme), me muistetaankin tuoda huomio hengitykseen ja tähän hetkeen, missä ollaan aina turvassa. Tästä ytimestä käsin kykenemme rauhallisesti ja hyväksyen tarkkailemaan miten ajatukset ja tunteet vaan kulkee meidän läpi, niinkuin tuulenvire.



Mitä se Mindfulness sitten on? 

Mindfulness (myös käännettynä Heartfulness) on uskontoihin sitoutumaton lempeä läsnäolon tila, jonka voi saavuttaa erilaisten meditaatioharjotusten avulla, tämmösiä voi olla esimerkiksi Istumameditaatio, Kehomeditaatio, Ruokailumeditaatio, Kävelymeditaatio ja Mindfulness-Jooga. Opetellessa läsnäoloa monesta eri kulmasta, nämä taidot siirtyy mahdollisimman jouhevasti arkeen.

Entä MBSR?

MBSR (Mindfulness Based Stress Reduction = stressin vähentäminen Mindfulnessin avulla) on tri Jon Kabat Zinnin jo 70-luvulla Amerikassa kehittämä 8 viikkoa kestävä menetelmä, jonka aikana aivojen ohjelmointi tutkitusti muuttuu. Meditaatioiden lisäksi menetelmä sisältää mielenkiintoisia kommunikaatioharjoituksia kotitehtäviä (Mindfulmindin kurssissa on myös harjoittelua tukevia luentoja, joita et muualla kuule). Tätä menetelmää on sovellettu kansainvälisesti mm. useissa sairaaloissa, sekä yksityisten ohjaamana jo vuosikymmenten ajan.


Olet sydämellisesti tervetullut mukaan ja kokeilemaan miten tämä kenkä istuu!! 


Voi, olla, että tämä on sun juttu, tai sitten ei, kumpi tahansa havainto ohjaa sinua kohti omaa ydintäsi ja hyvinvointia. :)

"Tämä on liian vakavaa vakavasti otettavaksi!" 

- Tri Jon Kabat Zinn